"Ja Koivu on kännissä, anteeksi rännissä" – muistatko vielä nämä Antero Mertarannan letkautukset?

14.05.2010 14:52 -

Jääkiekkoselostaja Antero Mertaranta muistetaan ikimuistoisista lausahduksistaan. Suomalaisten sydämiin itsensä selostanut Mertaranta on päästänyt suustaan monta sammakkoakin.

Mertaranta-fanit pääsevät nauttimaan parhaillaan meneillään olevissa jääkiekon MM-kisoissa moottoriturvan suoltamista sanoista. Vuoden 2001 MM-kisoissa Mertaranta hauskuutti Tangomarkkinat-aiheisella letkautuksellaan.

- Päästä Öhlund jo irti, Lind on varattu mies. Lind tulee meikäläisen kanssa tangomarkkinoille laulamaan kesällä. Älä sinä ota sitä miestä ollenkaan haltuusi.

Vuonna 2008 Mertaranta selosti myös tuttuun tyyliinsä.

- Aikaahan on vaikka melkeinpä, ei nyt ihan omakotitalon rakentamiseen, mutta kuitenkin varaston voi siinä rakentaa siinä ajassa oikeen kevyesti.

- Pihlström on vähän erilainen kun meikäläisen herätyskello, joka pysähtyy kaksi kertaa yössä. Joko se johtuu kellon huonosta kunnosta tai pattereista. En tiedä ihan varmasti kummasta.

- Teemun kädet käyvät tuttuun tapaan niin kuin entisellä konduktöörillä.

- Kauneuskilpailut ovatkin sitten sellaisia kilpailuja, että ne käydään ihan eri estradeilla. Ja niihin ei näillä joukkueilla ole asiaa. Eikä myöskään minulla. Varsinkaan minulla.

Kölnin MM-kisojen jännittävä Suomi-USA -ottelu sai selostajan sanat sekaisin keskiviikkona.

- Herra jesta, mikä syöttö! Onneksi ei mennyt omille!

Lähde: Wikisitaatit

Kilpailut

Uusimmat