Hulluimmat valokatkaisimet – seksivihjeitä ja insinöörien unelmia
Ihmisillä riittää mielikuvitusta. Kekseliäisyys on kukkinut myös valokatkaisimia suunniteltaessa, joista Oddee listasi 12 erikoisinta. Joillekin tosin valokatkaisinkin on vain pervouden jatke.
Viagraa mainostava valokatkaisin on kyllä tehokasta mainontaa, sitä ei voi kiistää. Ero on selkeästi nähtävissä on ja off -asennossa. Valokatkaisin, joka voisi esiintyä vaikkapa kirkon tiloissa, herättää tunteita ihan päinvastaiseen suuntaan. Lapset ja Jeesus samassa kuvassa, jossa keskellä on valonkatkaisija, kertoo kirkosta jotain muuta kuin positiivista.
Uhkean naisen nänneinä töröttävät tuplakatkaisimet ovat tehokasta miehen vallankäyttöä. Mies voi siis päättää, ovatko naisen nännit "kovana" vaiko ei.
Insinöörien unelmalta kuulostaa puolestaan valokatkaisin, jolla on kaksi eri käyttötarkoitusta. Off-tilassa katkaisin toimii vaateripustimena.
Läpikuultava ekologinen valokatkaisin painetaan päälle, ja se toimii kuin liikennevalot. Jos siinä palaa vihreä valo, tiedät, että olet pitänyt valoa päällä alle tunnin. Ollessaan päällä yli neljä tuntia se näyttää keltaista valoa ja yli kahdeksan tunnin käytön jälkeen näkyy vain punaista.
Katso kaikki hauskat katkaisimet täältä. (Oddee)