Erostaan julkisuudessa vaiennut laulaja avautui keikalla
Entinen Boyzone-laulaja ilmoitti erostaan viime toukokuussa, mutta on pysynyt vaiti eronsa syistä. Huhujen mukaan laulajalla olisi ollut suhde vuoden 2009 kiertueella mukana olleeseen taustatanssijaan.
Henley Festivaaleilla Englannissa viikonloppuna esiintynyt tähti avautui kuitenkin yllättäen faneilleen kesken keikan. Kihlasormustaan sormessa pitänyt tähti kertoi 300 hengen yleisölle olevansa kauhuissaan menetettyään vaimonsa.
-Nämä ovat olleet pelottavia aikoja. Olen kiitollinen teille kaikesta tuesta. Teidän takianne jaksan eteenpäin, liikuttunut laulaja avautui.
Tähdellä on kolme lasta entisen vaimonsa Yvonnen kanssa ja pari ehti olla naimisissa 12 vuotta.
Lähde: Contactmusic
Kilpailut
Uusimmat
Ostitko tämän tuotteen Rustasta? Vedetään pois myynnistä
Kuukautishäpeä on todella yleistä: "Niihin sisältyy vahva huomaamattomuuden normi"
Alexander Stubb vihitään kunniatohtoriksi - korkein mahdollinen yliopiston kunnianosoitus
Mehiläislive tulee taas - seuraa läheltä ahkerien pörriäisten arkipuuhia
Nuorten päihteidenkäytössä uusia piirteitä, selviää WHO-Koululaistutkimuksesta
Näytä lisää