IS: Liki miljoonayleisön uutisankkurina kerännyt Peter Nyman: En halua jatkaa tätä hypetystä

11.08.2010 08:52 -

Maanantaina MTV3:n uutisankkurina ensimmäisen kerran nähty Peter Nyman keräsi televisioiden eteen ennätysyleisön. Mies ei itse kuitenkaan halua liikaa hehkutusta uudelle pestilleen, vaan kertoi Ilta-Sanomille nyt keskittyvänsä vain työhönsä.

Nymanin tulikoe maanantaina MTV3:n Kymmenen uutisissa keräsi Ilta-Sanomien mukaan parhaimmillaan yli 900 000 katsojaa, mikä oli liki kaksinkertainen luku keskimääräisiin katsojalukuihin verrattuna. Mies ei kuitenkaan halunnut tiistaina kommentoida uutta työtänsä.

- En halua enää jatkaa tätä hypetystä. Tämä on jo mennyt yli äyräiden, Nyman kommentoi.

MTV3:n vastaava päätoimittaja Merja Yläanttila kertoi lehdelle, että kanava on saanut aiemmin Uutisvuodosta tutun Nymanin esiintymisestä paljon positiivista palautetta.

- Se sujui erittäin hyvin. Hän vaikutti luotettavalta ja luontevalta. Ensi-iltajännitystä oli tietysti ilmassa, kuten kuuluukin, mutta tästä on hyvä lähteä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat