Suomalaisrokkarin pahoinpitelemäksi joutuneen toimittajan tapaus herättää keskustelua – näin aihetta kommentoidaan

17.09.2010 20:19 -

Olemme tänään uutisoineet suomalaisen rock-tähden pahoinpitelemäksi viikonvaihteessa joutuneesta freelance-toimittaja Nalle Östermanista. Aihe on herättänyt Voicen nettisivuilla paljon kommentointia ja keskustelua.

Österman kertoi Voicelle joutuneensa viime sunnuntaina suomalaisen rock-muusikon pahoinpitelemäksi blogikirjoituksensa takia. Tapahtumat olivat saaneet alkunsa päivää ennen sunnuntaiyönä tapahtunutta pahoinpitelyä. Österman oli tavannut tuolloin kyseisen muusikon eräässä tilaisuudessa, missä artisti oli ojentanut toimittajaa sanallisesti, sillä muusikon mielestä blogikirjoitus oli negatiivissävytteinen.

Seuraavana iltana Österman oli törmännyt samaiseen muusikkoon sattumalta Kalliossa sijaitsevassa karaokebaarissa, jossa ajatustenvaihto kyseisestä asiasta jatkui. Loppujen lopuksi toimittajan lähtiessä baarista muusikko oli hyökännyt kimppuun. Österman on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Voicen nettisivulla aihe on herättänyt paljon keskustelua puoleen ja toiseen. Muun muassa nimimerkki Ymmärtämätön sanoo tapauksen olevan käsittämätön ja mainitsee, kuinka "varsinkin tänä vuonna hän (Österman) on ansioitunut tekemällä musiikkijournalismista taas mielenkiintoista ja keskustelua herättävää, sekä innostanu kollegojaan käsittelemään myös brassailevia aiheita. Oikeuttaako toimittajan/kriitikon työ väkivallan lietsontaan?"

Nimimerkki Riina Rinkinen hämmästelee myös tapausta:"Ei kukaan ansaitse tuollaista - eikä varsinkaan blogikirjoitusten takia! Nimi esiin ja tyyppi vastuuseen. Nallelle voimia ja kaikki mahdollinen tuki! Ihmispaskakäyttäytymistä sanon minä".

Jym-nimimerkki muistuttaa myös tärkeästä asiasta, eli sananvapaudesta: "Saako poliitikkokin siis hakata toimittajan, jos tämä kritisoi poliitikon työtä? Saako poliisi hakata toimittajan, jos tämä kirjoittaa poliisin toimintaa arvostelevan jutun? Venäjällä tuollainen on arkipäivää, haluatteko samaa settiä tännekin? Miettikäähän nyt taas mitä suustanne päästätte".

Toki aiheen tiimoilta on noussut myös toisenlaista kommentointia. Esimerkiksi nimimerkki Lepa kirjoittaa,"Ottaisi vastuun siitä mitä kirjoittaa tai pitäisi naamansa kiinni asioista jotka ei turhanpäiväisille mammanpoikatoimittajille kuulu.". Pöh-nimimerkillä kirjoittava on sitä mieltä, että "jos ei kestä kritiikkiä niin pakkoko on tuotoksiaan ihmisten ilmoille puskea. sama homma se on kaikissa taiteenlajeissa - pitää seistä omien teostensa takana ilman nyrkinheilutteluja".

Nimimerkki Jope taas heittää oman humoristisen tarkennuksensa keskusteluun mainitsemalla, että "Suomessa on yksi ainoa rock-TÄHTI, ja se on Mike Monroe. Hän tuskin on kuitenkaan ollut asialla".

Voicen tiedossa ei ole kyseisen rock-muusikon henkilöllisyyttä ja kerromme myöhemmin, mikäli kerrottavaa on tai jos joku astuu esiin. Emmekä näillä tiedoilla nimeä ketään

Kuten normaalia, henkilö on syytön kunnes toisin todistetaan. Jutussa asianomistajana oleva Nalle Österman ei ole halunnut paljastaa päällekarkaajansa henkilöllisyyttä. Hänen kertomansa mukaan asiasta on rikostutkinta meneillään.

Kilpailut

Uusimmat