Hjallis oli lähellä potkaista myös naisten kanssa kärhämöineen Alin pihalle Diilistä

20.09.2010 21:42 -

Tänään Hjallis Harkimo potkaisi Susanna Hillenbrandin ensimmäisenä ulos Diili-ohjelmasta.

Naisten joukkue vahvistettuna Ali Berrebahilla hävisi toistamiseen. Susanna ja Ali olivat toista kertaa johtoryhmän edessä pudotusuhan alla, eikä Harkimo säästellyt sanojaan. Viime viikolla Hajllis ei pudottanut ketään, mutta tällä viikolla Susanna sai lähteä.

Hjallis ei ollut tyytyväinen siihen, että Ali ruikuttaa niin paljon joukkuekavereidensa toimista. Tästä syystä mies oli lähellä lähteä samalla ovenavauksella Susannan kanssa, mutta neuvonantaja Leena Harkimon vinkki Alin kyvyistä sai Hjalliksen pitämään Alin vielä mukana pelissä.

- Sun pitäis jättää naisten puheet omaan arvoonsa ja katsoa lätkää, Hjallis neuvoi.

Tämänkertaisessa tehtävässä joukkueiden piti suunnitella uusi kampanja Valion maitotölkkeihin. Susanna toimi projektinjohtajana, eikä hän Hjalliksen arvion mukaan saanut tiimiä hallintaansa. Susannaa kritisoitiin myös kavereiden suosimisesta ja kuppikuntien perustamisesta.

Kilpailut

Uusimmat