Lisää kotimaisia huippusuunnittelijoita Voicen Muotiviikolle

28.09.2010 13:00 -

Huomenna käynnistyvän Voicen Muotiviikon ohjelma täydentyy kotimaisilla huippumerkeillä.

Maailmallakin mainetta niittäneiden Tiia Vanhatapion, Minna Parikan ja IVANAhelsingin syksyn mallistojen muotinäytökset nähdään Muotiviikolla lauantaina 2.10.2010.

Vanhatapion luomuksia on nähty Hollywood-tähtienkin päällä, ja Minna Parikan kenkiä muun muassa kansainvälisissä muotilehdissä, sekä brittilaulaja Paloma Faithin jaloissa. IVANAhelsinki puolestaan nähtiin juuri ensimmäisenä suomalaisyrityksenä New York Fashion Weekillä ja merkin vaatteita on käyttänyt esimerkiksi yhdysvaltalainen tyyli-idoli ja Gossip-yhtyeen laulaja Beth Ditto.

-Olen järjettömän innoissani saadessani esitellä suomalaisen muodin kärkinelikon syysmalliston parhaimmiston. Näytöksessä nähdään myös uniikkeja showpiecejä, hehkuttaa Muotiviikon stylisti Teri Niitti

Vanhatapion, Parikan ja IVANAhelsingin lisäksi lauantai-iltana nähdään Suomen ensimmäisen Muodin Huipulle -sarjan voittaja Katri Niskasen Katri/N -mallistoa. Merkistä uskotaan tulevan seuraava suomalainen menestyjä kansainvälisillä muotimarkkinoilla.

Voicen Muotiviikko järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla 29.9.2010 - 2.10.2010. Tapahtuma alkaa päivittäin klo 18. Aikataulu ja lisätiedot löytyvät täältä!

Kilpailut

Uusimmat