Tanssituomareiden ylistämä Maria Jungner kehuista: Nöyräksi vetää

11.10.2010 20:20 -

Eilen Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa parhaat tuomaripisteet tanssiparinsa Aleksi Seppäsen kanssa saanut Maria Jungner kertoi Voicelle olevansa äärimmäisen otettu hänelle osoitetuista kehuista.

Jungner ja Seppänen pokkasivat eilisestä Tanssii tähtien kanssa -foxtrot-suorituksestaan huimat 34 pistettä ja Jungner sai tuomareilta myös mairittelevan vakiotanssikuningattaren tittelin. Jungner tunnusti olevansa hämmentyneen onnellinen saamastaan palautteesta.

- Kaikki mitä tuomarit sanovat, ja varsinkin tietysti kehut, tuntuvat älyttömän hyvältä. Nöyräksi tämä vetää. Tässä näkee sen, että kun tekee parastaan, niin työnteko selkeästi palkitaan.

Aiemmin tanssiin perehtymätön Jungner sanoo, että vastaisuudessa tarkoituksena on ehdottomasti jatkaa uutta harrastusta.

- Kun en ollut aikaisemmin ottanut vaivautunut ottamaan tanssista selvää, niin en edes tiennyt mitä kaikkea voikaan päästä tanssimaan. Eikä tarvitse olla omaa paria, vaan voi hyvinkin lähteä myös yksin. Vaikka Tanssii tähtien kanssa -riemu loppuisi nyt, niin tanssi ei kyllä lopu.

Kilpailut

Uusimmat