IS: Suomalainen näyttelijälegenda paljastaa: Vesku Loiri pelasti itsemurhalta

20.10.2010 08:32 - Karoliina Kotala

Näyttelijäkonkari Esko Salminen paljastaa tuoreessa elämäkerrassaan avioeron olleen rankka koettelemus, josta nouseminen vaati ulkopuolista apua yllättävältä taholta.

Toinen näytös -niminen taiteilijaelämäkerta kertoo muun muassa Salmisen elämän synkimmistä hetkistä, jotka aikanaan tuntuivat ylivoimaisilta.

- Olin hyvin synkissä mielialoissa. Tiesin, että avioero on tulossa, melkein haudoin itsaria siinä. Sen ikäisenä ihmisenä ajattelin, että taas on mennyt karille tämä juttu, Salminen kuvailee 80-luvun tapahtumia kirjassa.

Pelastus tuli kuitenkin yllättävältä taholta, kun mies kuuli ystävänsä Vesa-Matti Loirin äänen uudenvuodenlähetyksessä television kautta.

- Ja yhtäkkiä kuuluu Veskun ääni sieltä, että Esko Salminen. Vesku kehuu mua, mitä olen merkinnyt hänelle, ollut sellainen esikuva. Äkkiä tuli sellainen, että jos kuitenkin, ehkä elämä kuitenkin... jos toinen noin sanoo, hieno taiteilija, noin kauniisti, Salminen kertoo kirjassa.

Hiljattain 70 vuotta täyttänyt näyttelijä ei suunnittele eläkkeelle jäämistä, vaikka marraskuussa vietetään miehen 50-vuotistaiteilijajuhlaa. Salminen kertookin näyttelemisen pitävän miehen kiinni elämässä. Myös Vesa-Matti Loirin kanssa Salminen kohtasi jälleen viime kesänä, kun miehet muistelivat menneitä Mika Kaurismäen Loirista kuvaamassa dokumenttielokuvassa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat