Huh, Ruotsin kuninkaan salarakas Army Of Lovers -yhtyeen povipommi? Katso
Camilla Henemark on ruotsalainen laulaja, näyttelijä ja entinen malli. Nainen on myös aktiivinen Ruotsin sosiaalidemokraattien kannattaja.
Camilla tunnetaan artistinimellä La Camilla. Vuonna 1964 syntynyt Camilla aloitti malliuransa teini-ikäisenä, minkä jälkeen hänet pestattiin Army Of Lovers -yhtyeen melko näkyväksi naishahmoksi.
Iltalehden mukaan kirjasta selviää, että kaksikko olisi pitänyt yhtä noin vuoden päivät 90-luvun lopulla. Teoksessa kerrotaan kuningatar Silvian myös tienneen suhteesta, mutta ummistaneensa silmänsä siltä.
La Camilla nähdään muun muassa tällä Army Of Loversin hittimusiikkivideolla Crucified:
Kilpailut
Uusimmat
Whatsappin ilme uudistuu
Tammikuun paukkupakkaset tulivat maksaneeksi miljoonia - ennätysmäärä vahinkoilmoituksia
Espanjan suosituille turistisaarille alkoholin myyntikielto
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
Täällä sairastavuutta ja työkyvyttömyyttä esiintyy eniten - alueelliset erot suuria
Näytä lisää