IS: Homohahmon sisältänyt kohumainos hyllytettiin

04.11.2010 07:42 - Karoliina Kotala

Virvoitusjuomayhtiö Hartwall on päättänyt hyllyttää kohua herättäneen Åttå-drinkero-mainoksen sen saatua tiukkaa palautetta antamastaan stereotyyppisestä kuvasta.

Ilta-Sanomien mukaan päätöksen mainoksen hyllyttämisestä sai aikaan Suomen keskuskauppakamarin yhteydessä toimiva mainonnan eettinen lautakunta, jonka mukaan mainoksessa nähtävä Kjartan-hahmo ei ollut televisioon sopiva.

- Kyseiset mainokset ovat syrjiviä, sillä niissä annetaan stereotyyppinen kuva homoseksuaaleista, perusteli lautakunta, jonka seurauksena Hartwall päättikin hyllyttää mainoksen.

Kjartan-hahmoa näytellyt norjalaisnäyttelijä Kristian Valen ei ymmärrä mainoksen saamaa kohua. Valen on esittänyt Kjartan-hahmoa jo kymmenen vuoden ajan ja se on yksi Norjan suosituimpia viihdehahmoja.

- Eikä hän ole homo, enkä ole minäkään. Homoystävieni mielestä Kjartan on loistava, Valen puolustaa hahmoaan ja vakuuttaa, ettei kyse ole homoparodiasta.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat