Tämäkin julkkiskaunotar suunnittelee nyt laulajanuraa

07.11.2010 15:45 -

Lukuisat mallit ja missit ovat kokeilleet siipiään myös laulajana. Nyt tähän joukkoon on liittymässä myös julkkiskaunotar Anne-Mari Berg.

Radio 957:n vieraana käynyt Berg kertoi, että vaikka hänelle on useamman vuoden ajan lähetelty biisejä ja tiedusteltu kiinnostusta niiden esittämiseen, vasta nyt kohdalle on sattunut sopiva kappale. Naisen mukaan kaikki tietävät eri kohumallien ja missien laulu-urien kokeilun mahdollisen surkuhupaisuuden, joten sen vuoksi hän ei suostunut kokeilemaan laulajanhommia ennen kuin kohdalle sattui häntä oikeasti miellyttävä biisi.

- Olen aina sanonut, että voin kokeilla lauluhommia, mikäli voin seistä sen takana. Nyt on sellainen kappale joka on jo sinne päin ja eräs tuottaja tekee ja hioo sitä mieleisekseni. Kyseessä on Prodigy-tyylinen tanssimusa, englanniksi tietenkin.

Berg sanoo, että laulutaitojensa puolesta hän on keskitason karaokelaulaja ja kertoo pysyvänsä "riittävästi nuotissa".

- Sitten kun kappale julkaistaan tulee, niin kaikki voivat arvostella niin paljon kuin sielu sietää. Itselläni on kyllä hyvä fiilis biisin suhteen.

Radio 957 ja The Voice ovat osa SBS Mediaa

Kilpailut

Uusimmat