Pikkujouluihin menossa? Nämä ovat tämän vuoden suosikkiteemat

24.11.2010 14:37 - Eeva Rajala

Pikkujouluasusteita myydään tällä hetkellä vilkkaasti. Punanaamion myymäläpäällikkö Kreetta Mattila sanoo Voicelle, että ihmiset ovat tänä vuonna todella ahkerasti liikkeellä.

- Viime viikko oli ensimmäinen todella vilkas viikko. Nyt taas tuntuu, että tällä viikollakin vilkastuu vain loppuviikkoa kohden, Mattila kertoo.

Suosikkiteemoja löytyy Mattilan mukaan tällä kertaa kaksi.

- Tuntuu, että tänä vuonna on hirveästi ollut 70-luvun teemaa. Samoin 20-lukua, Charleston-teemaa, ja vähän kieltolaki-, gangsterityyppistä. Niillä teemoilla on ollut tänä vuonna tosi paljon juhlia.

Perinteisesti pikkujouluaikaan myydään runsaasti tavallisia Joulupukin asusteita, niin myös Punanaamiossa. Lisäksi tonttutyttöjen asuja myydään runsaasti.

- Meillä on vähän seksikkäämpääkin tonttutytön asua. Niitä menee perinteisesti joka vuosi pikkujouluna.

Kilpailut

Uusimmat