Suomalainen pornotähti paljastaa: Partnerien äidit soittelevat

26.01.2011 14:13 -

Erotiikkayrittäjänä toimiva Mr. Lothar alias Anssi Viskari on kuvannut uransa aikana yli 100 alan videota. Kaikkien kameran edessä partnereina toimivien vanhemmat eivät kuitenkaan ole olleet kovin innoissaan tyttäriensä toimista.

Iso osa Lotharin kuvaamien videoiden partnereista on ensimmäistä kertaa kameran edessä. Sen myötä myös elokuvista tiedon saaneiden tyttöjen vanhemmat ovat olleet yllättyneitä saatuaan selville filmien olemassa olosta.

- Joskus on jonkun tytön äiti soittanut ja pyytänyt voitaisiinko tehdä sopimus, etten kuvaa enää hänen tyttärensä kanssa mitään. Käytännössähän on niin, että jos ihminen on täysi-ikäinen, niin hän saa itse päättää mitä haluaa tehdä. Omalta osaltani olen tehnyt kuitenkin niin, että kunnioitan pyyntöjä. Mielestäni myös lasten pitäisi kunnioittaa vanhempiensa mielipidettä.

Lothar on tällä hetkellä yksi Suomen tunnetuimmista erotiikkatähdistä ja elokuvien lisäksi myös stripparina toimiva mies tunnistetaan usein yöelämässä. Miekkonen kertoo, ettei häntä juurikaan kiinnosta tarttua mahdollisesti lähempää tuttavuutta mielivien naisten lähentymisyrityksiin.

- Jonkun verran niitä kyselyjä aina tulee. Suurimmaksi osaksi hoitelen läheisemmät hommat kuitenkin puhtaasti työn puitteissa.

Kilpailut

Uusimmat