IS: Oscar-voittajan suomalaisvaimo bongaili leikattuja neniä
Oscar-palkintopuheessaan rakkautensa vaimolleen suomeksi tunnustanut Shaun Tan vei vaimonsa Inari Kiurun jatkoille Vanity Fair -jatkobileisiin, kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Shaun Tan sai Oscarinsa parhaasta lyhytanimaatiosta The Lost Thing.
Inarin ensimmäinen kosketus Hollywood-tähtiin tapahtui tosin jo aiemmin punaisella matolla, kun hän kirjaimellisesti törmäsi Gwynet Paltrow'hun.
- Onneksi meille kummallekaan ei tullut mustelmia. Mekkojen helmat menivät vain hetkeksi sekaisin, Inari kertoo.
Jatkobileet kuhisivat tähtiä. Tunnelma oli pariskunnan mielestä surrealistinen.
- Jonotimme baaritiskillä Mick Jaggerin, Madonnan ja Quentin Tarantinon vierellä. Kenenkään lasissa ei ollut maitoa, Inari Kiuru toteaa.
Oscar-gaalan jälkeiset superjuhlat venyivät pariskunnan osalta peräti aamuseitsemään. Koko illasta jäi ristiriitaiset, mutta ikimuistettavat ja kiitolliset tunnelmat. Pariskunnalla oli hauskaa tekotukkia ja nenäleikkauksia tarkastellessaan.
Vuonna 2008 avioituneet Inari Kiuru ja Shaun Tan asuvat nykyään Australian Melbournessa. Inari Kiuru on graafinen suunnittelija ja koruseppä.
Lähde: Ilta-Sanomat