Voi apua, miltä Suomi näyttää Hollywood-elokuvassa!
Kevään uutuuselokuviin sijoittuva Hanna on menevä toimintaelokuva, joka sijoittuu vahvasti myös Suomeen. Mutta katsokaa, miltä Suomi elokuvassa näyttää.
Hanna kertoo 16-vuotiaasta tytöstä, joka on kasvanut CIA-agentti-isänsä kanssa Suomen erämaissa, missä isä kouluttaa tytöstä täydellistä salamurhaajaa.
Elokuva antaa Suomesta erittäin askeettisen kuvan. Isä ja tytär asuvat alkeellisessa majassa, he pukeutuvat eläinten taljoihin kuin intiaanit, käyttävät lamppujen sijaan soihtuja ja metsästävät poroja jousella.
Hanna on suuren budjetin Hollywood-elokuva, jonka nimekkäimpiä tähtiä ovat Eric Bana ja Oscar-voittaja Cate Blanchett.
Katso elokuvan esittelyvideo, josta näkee, millaista Suomi-kuvaa maailmalle nyt viedään.
Kilpailut
Uusimmat
Tuukka Temonen kertoo, miten Olgan sairaus näkyy arjessa: 'Ei me pyöritä sairauden ympärillä'
Roosan kodissa luonnollisuus on kaiken perusta: "Saa minut rauhoittumaan"
Pamela Andersonin hiusmuodonmuutos hurmaa - vaalea vaihtui punertavaan
Remontit, joita ei kannata jättää tekemättä - voi nimittäin tulla kalliiksi
"Olen saanut sydäntäsärkeviä viestejä" - Ellinoora kertoo uuden albumin saamasta vastaanotosta
Näytä lisää