IS: Mäkikotkasta baarimikko

26.05.2011 09:31 -

Viime kaudella mäkihypyn taakseen jättänyt Harri Olli suunnittelee uutta uraa ravintola-alalla, uutisoi Ilta-Sanomat

Baaritiskin asiakaspuolen tapahtumien johdosta otsikoihin päätynyt Harri Olli on ilmoittanut olevansa kiinnostunut nyt tarjoilupuolesta.

Olli on kertonut lähipiirilleen, että on hakeutumassa lähiaikoina alan koulutukseen. Kyseessä on muutaman viikon niin sanottu alkoholipassi-kurssi. Kurssin päätteeksi Ollin täytyy suorittaa monivalintatehtävä. Vähintään 85 prosenttia vastauksista on oltava oikein, jotta alkoholipassin saa itselleen.

Mäkikotka on ottanut pesäeroa mäkihyppypiireistä, eikä suunnittele paluuta, jota moni piti vielä varmana asiana. Hyppäämisen hän lopetti motivaatio-ongelmien takia. Olli ei uskonut, että saisi enää A-maajoukkueympyröissä tilaisuutta päävalmentaja Pekka Niemelän aikana. Päävalmentaja on tarjonnut A-maajoukkueen näyttöpaikkoja viime kaudella, mutta Ollin hyppykunto ei riittänyt lähellekkään.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat