IS: Anneli Auer edelleen mukana elokuvan teossa

27.05.2011 08:44 - Eeva Rajala

Ohjaaja Pekka Lehto tekee parhaillaan dokumenttielokuvaa Ulvilan surmasta, kertoo Ilta-Sanomat.

Hätäpuhelu-nimisen dokumenttielokuvan kuvaukset ovat käynnissä. Elokuvaan on kuvattu materiaalia jo pitkän aikaa. Ohjaaja Pekka Lehto sekä kuvaaja Mika Purola ovat istuneet seuraamassa murhakäsittelyn istuntoja. Elokuvan eteen on ohjaajan mukaan tehty niin tarkkaa työtä kuin mahdollista: on muun muassa seurattu alioikeuden ja hovioikeuden käsittelyitä, kuunneltu asiantuntijoita.

- Ennen kaikkea tämä elokuva on siis Ulvila CSI, surmapaikkaelokuva, ohjaaja kommentoi.

Elokuvan tuotantotiimi on ollut surmasta epäiltyyn Anneli Aueriin yhteydessä jo aiemmin ja myös Auerin vapauttamisen jälkeen. Auer on myös lupautunut auttamaan elokuvan tekemisessä.

- Kyllä hän yhä lähdössä mukaan elokuvaan, ellei jotain viime hetken muutosta tapahdu. Tämä on ollut hänelle tietysti raskasta. Hänen täytyy myös elokuvaa varten jaksaa muistella kokemuksiaan, joten meidän pitää antaa hänelle aikaa levätä ja tottua tähän uuteen tilanteeseen, Lehto sanoo lehdelle.

Ohjaaja ei halua toimia elokuvassa tuomitsijana, vaan elokuva kuvaa vain tapahtumia. Se ei keskity syyllinen-syytön-kysymyksiin. Elokuva halutaan tehdä, koska ohjaajan mukaan kyseessä on vuosisadan murhamysteeri.

- Tämä on toinen Bodom. Ainakin tällä hetkellä, niin kauan kun surmaaja on vapaana.

Hätäpuhelu-dokumenttielokuvan on tarkoitus valmistua alkusyksyllä 2012.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat