IS: Läheinen ystävä: Mika Myllylällä oli suunnitelmia

07.07.2011 07:46 - Eeva Rajala

Edesmenneen hiihtäjä Mika Myllylän pitkäaikainen ystävä Jan-Olof Näs kertoo Ilta-Sanomissa Myllylällä olleen suunnitelmia tulevaisuuden suhteen, toisin kuin on luultu.

Teini-ikäisenä Mika Myllylään tutustunut Jan-Olof Näs on hyvin järkyttynyt Myllylän kuolemasta. Hänen mukaansa oli aikoja, joina tällainen uutinen ei olisi yllättänyt, mutta juuri nyt se yllätti.

Näs kertoo, että vielä viime viikolla Myllylä oli ollut erittäin hyvässä mielentilassa ja tasapainoinen. He olivat kahdestaan puhuneet myös tulevaisuudesta. Näs suunnittelee Keski-Pohjanmaalle huippu-urheilun valmennuskeskusta, jossa olisi Mikallekin ollut tiedossa iso rooli.

- Olimme myös sopineet Vegard Ulvangin (norjalaishiihtäjä) kanssa, että lähdemme hiihtämään Etelänavalle. Vegard oli Mikan todellinen ystävä. Siksi olo onkin niin neuvoton, että Mikan kanssa oli käyty tulevia läpi hyvässä hengessä, liikuttunut Näs kertoo.

Näs oli tiistaiaamuna odottanut Myllylää kajakillaan Kokkolan Ykspihlajassa, koska miehet olivat sopineet melontaretkestä.

- Sitten tuli se puhelu, johon kaikki loppui. Uskon, että autoin Mikaa niin paljon kuin yksi mies pystyy. Olen myös varma, että Mika päätti kohtalonsa selvin päin, miten hänen elämänsä sitten lopulta päättyikään. En halua spekuloida sitä, Näs sanoo.

Mies ei myöskään usko, että päättynyt STT-oikeudenkäynti olisi laukaissut hiihtäjä-karpaasissa itsetuhoisen reaktion. Näs kuitenkin sanoo, että Myllylä oli on-off-ihminen.

- Hän oli sitä sekä hyvässä että valitettavasti myös pahassa. Mika ei ikinä ottanut kevyesti sitä, jos koki pettäneensä läheisten luottamuksen, vaan suorastaan rypi synnin tuskissa. Hän keräsi itselleen valtavasti taakkaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat