IL: Suomalaisjuontaja jäi kiinni rattijuopumuksesta kaksi kertaa samana yönä
Tartu mikkiin -ohjelman juontaja Sami Hintsanen kärysi ratista kahdesti samana yönä. Tapaukset sattuivat viime viikonloppuna.
Sami Hintsanen jäi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahdesti poliisin haaviin. Mies puhalsi alkometriin molemmilla kerroilla yli 1,2 promillea, sillä poliisin tietojen mukaan häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
- Olemme tutkineet kahta samaan henkilöön liittyvää tapausta, joissa molemmissa on kyse törkeästä rattijuopumuksesta, rikoskomisario Joni Länsipuro Pirkanmaan poliisista kertoo.
Törkeästä rattijuopumuksesta voidaan tuomita joko sakkoon tai vankeuteen korkeintaan kahdeksi vuodeksi.
- Asia on siirtynyt poliisilta syyttäjälle syyteharkintaa varten, Länsipuro jatkaa.
Lähde: Iltalehti
Kilpailut
Uusimmat
Vimpelin urheiluhallin palon tutkinta päättyy - alle 15-vuotias lapsi myöntänyt sytyttäneensä palon
Valviran toiminta päättyy
Poikkeuksellisen suuri määrä varusmiehiä kotiutuu tänään
Pörssisähkö on tänään useita tunteja miinuksella
HS-gallup: SDP:n johto kasvaa - vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ensimmäistä kertaa vuosiin tasan
Näytä lisää