Miksi elokuvat niin monesti pilataan viime hetkellä?
Oletko ikinä kävellyt elokuvateatterista ulos sillä fiiliksellä, että sinua on juuri petetty? Ja haluat rahasi takaisin? Join the club, dear friend.
Minua kismittää monien elokuvien kohdalla se, että elokuvan annetaan kasvaa sen puolitoista tuntia, ihmisen annettaan odottaa, jännittää ja pelätä loppua, ja sitten koko tarina pilataan viimeisten viiden, kymmenen minuutin aikana. Tiedän, että osittain pilaaminen johtuu itse tarinasta, mutta monesti ohjauksesta.
Romanttiset draamat ovat kenties niitä pahimpia. Nainen saa sittenkin vaikeuksien jälkeen miehen itselleen, sitten pussataan, paria kuvataan kaikista mahdollisista kuvakulmista ja tunnelmaa tuo vielä mahtipontinen elokuvamusiikki. Tarinana esimerkiksi Anne Hathawayn ja Jake Gyllenhaalin tähdittämä Love and Other Drugs on hyvä, mutta elokuvan loppu tuntuu liian helpolta. Mies tajuaakin, että nainen on tärkeintä hänen elämässään, vaikka naisella on parantumaton sairaus. Kuten sanoin, tarina on ihana, mutta lopputoteutus huono.
Romanttisista draamoista voi myös tehdä hyviä. Itkin silmät päässäni elokuvissa vuosia sitten, kun menin katsomaan Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin tähdittämään Hiljaiset sillat elokuvaa. Siinä perheenäiti joutuu tekemään vaikean valinnan oman perheensä (mukaan lukien aviomiehensä) ja elämänsä rakkauden väliltä. Ratkaisukohta on raastava ja hän yksistään ajattelee muiden parasta.
Monet toiminta- ja jännityselokuvat pilataan myös aivan lopussa. Monesti kysyn elokuvan loputtua, eikö siihen tosiaan keksitty muuta ratkaisua, vaan mentiin nopeasti helpoimman kautta. Tällainen tunne tuli, kun katsoin Antti Jokisen Resident-elokuvaa. Elokuvassa sinänsä on hyvä tarina ja se oli enimmäkseen kiinnostavaa katsottavaa, mutta lopussa alkoi tapahtua liikaa liian nopeasti. Siinä katoaa helposti koko juju, miksi elokuva haluttiin tehdä.
Toisaalta toimintaelokuvan loppu voi olla liian irrallaan muusta elokuvan tunnelmasta, kuten John Travolta ja Nicolas Cagen tähdittämässä Face/Off -elokuvassa. Ah, mies on saanut oman naamansa vihdoin takaisin ja palaa idylliseen kotiinsa, missä vaimo ja tytär odottavat innoissaan. Juuri tätä ennen on taisteltu ja ajettu takaa vihollista toimintamusiikin värittäessä tunnelmaa.
Samaiseen kategoriaan kuuluu myös James Cameronin ohjaama ja Ed Harrisin tähdittämä Abyss - syvyys -elokuva. Elokuva on yksi suosikeistani - paitsi loppukohtauksen kohdalla. Merten syvyyksiin vajonnut mies onkin selvinnyt vedessä elävien olioiden avustuksella ja saapuu ilahduttamaan naistaan ison suudelman kera.
Sitten on sarja elokuvia, joista jo alkumetreillä tietää mitä tapahtuu. Tom Hanksin tähdittämää Cast Away - tuuliajolla -elokuvaa katsoessani tiesin heti, että vaikka mies pääsisikin autiolta saarelta kotiin, ei hän enää saa naistaan takaisin, sillä nainen on löytänyt toisen.
Mitkä sitten ovat hyviä elokuvia? Sellaiset, joiden tarina kestää viimeiseen minuuttiin asti ja joiden loppuihin on tosiaan panostettu. Sellaiset, joiden jälkeen sinun pitää viettää hetki itseksesi ja pureskella mitä olet juuri nähnyt. Sellaiset, joissa oikeasti yllätyt loppuratkaisusta. Sellaiset, jotka loppukohtauksissa arvostavat katsojaa sen verran, että tarina päättyy elokuvaan sopivalla tavalla. Ja sellaiset, jotka koskettavat ja kenties vievät sinut omalle epämukavuusalueelle oikealla tavalla. Mieleen tulee sellaisia elokuvia kuten Haudattu, edellä mainittu Hiljaiset sillat, Dancer in the Dark, Braveheart, Kuudes aisti ja Vihreä maili.
Mitä mieltä sinä olet?
