Jouni Hynynen, oletko kovempi jätkä kuin Jone Nikula?

02.09.2011 16:00 -

Huomenna Jyväskylässä juostaan Musamaraton, jolla mukana nähdään musiikki- ja viihdemaailmasta tuttuja henkilöitä. Puolimaratonille osallistuva Kotiteollisuus-nokkamies Hynynen kertoi Radio Jyväskylän haastattelussa, onko hän "kovempi jätkä", kuin kokonaisen maratonin pinkova Jone Nikula.

Kysyttäessä Hynyseltä, josko hän on kovempi, kuin Äijät-ohjelmassakin aisaparina ollut Jone Nikula, tulee muusikon vastaus kuin kaupan hyllyltä:

- Totta kai Jone on kovempi, kun hän vetää kokonaisen maratonin. Vaan eipä siinä mitään, antaa äijän tepastella. Siinä vaiheessa kun Jone on 15 kilometrin kohdalla, niin minä olen jo lähdössä baariin.

Hynysellä on jo valmis suunnitelma puolimaratonin juoksemiselle. Miehen mukaan kyseessä ei ole mikään sosiaalinen tilanne, vaan matka, jossa keskitytään itse suoritukseen.

- Jos lähdet juoksemaan puolikasta, niin silloin juostaan eikä jutella. Ei se ole mitään sosiaalista kanssakäymistä. Tytöt harrastavat sitä. Tytöt voivat lähtevä lenkille jauhamaan paskaa. Kai se on ihan ok. Mutta minun mielipiteeni on se, että silloin kun juostaan puolikasta, niin silloin juostaan eikä jutella. Se on meikäläisen homma.

Muita Musamaratonin osallistujia ovat muun muassa Mariska, Elonkerjuu-kitaristi Simo Ralli sekä Stam1nasta ja YUP:stä tutut veljekset Antti ja Jussi Hyyrynen.

Kuuntele haastattelu tästä (Radio Jyväskylä)

The Voice ja Radio Jyväskylä kuuluvat SBS Mediaan

Kilpailut

Uusimmat