Kuorosota-johtaja yrittää houkutella bänditovereitaan mukaan kuoroonsa
Kuorosota-ohjelman neljännellä kaudella yksi kuoron johtajista on Uniklubi-yhtyeestä tuttu Jussi Selo, joka toivoisi bändikavereitaan mukaan kuoroonsa.
Hämeenkyrön kuoroa luotsaava Selo kertoi Voicelle aloittaneensa jo kuorolaisten rekrytoimisen. Muusikko paljasti houkutelleensa mukaan bänditoveriaan Jannea, mutta mies ei ole vielä vahvistanut osallistumistaan.
- Janne on sellainen hippi, että saa nähdä miten sen kanssa käy, Selo naureskelee.
Mies kertoo kuorostaan löytyvän mahdollisesti tilaa myös sukulaisilleen. Selo kertoo muuttaneensa Hämeenkyröstä pois 20-vuotiaana, mutta tunnustaa paikan olevan edelleen erittäin tärkeä.
- Todennäköisesti palaan vanhoilla päivilläni takaisin Hämeenkyröön ja maaseudun rauhaan, Selo pohtii.
Kilpailut
Uusimmat
Kesäkuu oli globaalisti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin - Suomessa lämpötila pysyi maltillisena
Yksi henkilö menehtyi tulipalossa Vantaalla - palomestarin mukaan palo sai alkunsa asunnon saunasta
Keski-ikäinen lehdenjakaja kuoli hirvikolarissa Salossa
Lentoliikenteen palveluja koskevaan työriitaan ei vieläkään löytynyt sopua - useat lakot uhkaavat yhä
Viime vuonna yli 300 000 maksoi riistanhoitomaksun - naisten osuus kasvanut vuosittain
Näytä lisää