Supersankarit ovat pian totta? Nanoteknologia lisää ihmisten voimaa ja älyä!

28.09.2011 15:00 - Eeva Rajala

Suositussa Deus Ex -tietokonepelissä nanoteknologia muuttaa tavallisen agentin bioniseksi supermieheksi. Nanoteknologian käyttö ihmisen kehittämiseksi ei kuitenkaan ole vain fiktiota.

Tosielämän nanoteknologiset sovellukset ovat todellisuutta kenties nopeammin kuin luullaan. Nanoteknologialla tarkoitetaan tekniikkaa, jolla valmistetaan rakenteita nanometrin mittakaavassa. Kun yksi nanometri on miljoonasosa millimetristä, niin esimerkiksi elektroniikan alalla komponenteista saadaan koko ajan pienempiä.

Yksi mahdollinen tulevaisuuden sovellusalue on nanorobottien valmistaminen. Ne pystyisivät teoriassa kulkemaan ihmisten verisuonissa korjaten esimerkiksi nykylääketieteelle mahdottomia vaurioita. Ja vaikka teknologialla on omat riskinsä, Discovery on listannut myös sen mahdollisuuksia.

Lihakset:
Jos ihminen kärsii kiireestä, eikä ehdi esimerkiksi salille, nanoteknologia voi mahdollistaa kunnossa pysymisen ilman tuntien punttisalitreeniä. Teknologia voi saada aikaa myös parempia tuloksia kuin salilla. Vuonna 2006 Teksasin yliopiston tutkivat kertoivat Science-lehdessä kehittäneensä keinotekoisia lihaksia, jotka ovat itse asiassa 100 kertaa vahvempia kuin ihmisen normaalit lihakset ja lihaksilla voi tehdä myös 100 kertaa enemmän töitä.

Terveys:
Voi kestää viikkoja, että iho- ja lihasvauriot parantuvat ja aivojen ja keskushermoston vaurioita ei välttämättä voi edes korjata. Nanolääkkeillä ja nanohiukkasia sisältävällä voiteella voidaan parantaa nopeastikin aivo- ja luuvammoja. Niillä voidaan luoda uusia verisuonia ja kantasoluja, jotka voivat korvata kuolleen kudoksen. Clemsonin yliopiston tutkijoiden kehittämää geeliä pitää vielä testata vuosia eläimillä ennen kuin ihmiskokeet ovat ajankohtaisia.

Hermo- ja selkäydinvauriot ovat vaikeimmat korjattavat. Nanoteknologia voi kuitenkin mahdollistaa tulevaisuudessa vaurioituneiden hermosolujen parantamisen. Jo luotua tekniikkaa voidaan käyttää tulevaisuudessa myös muun muassa Parkinsonin taudin hoidossa. Nanoteknologialla voidaan myös havaita ja monitoroida erilaisia syöpiä.

Ikä:
Vammojen hoidon lisäksi tutkijat selvittävät mahdollisuuksia käyttää nanoteknologiaa iän tuomia vaikutuksia vastaan ja elämän pitkittämiseen. Esimerkiksi floridalaisen yliopiston tutkijat selvittivät, että teollisen nanoraaka-aineen käyttäminen voi kolminkertaistaa tai jopa nelinkertaistaa aivosolujen elinajan. Tämä saattaa johtaa siihen, että ihmiset elävät pidempään ja terveempinä.

Aivot ja älykkyys:
Jos nanoteknologia voi saada ihmisestä vahvemman, se voi tehdä ihmisestä mahdollisesti myös älykkäämmän. Tosin tänne saakka tiedemiehet eivät ole vielä päässeet. Michiganin yliopiston tutkijoiden mukaan teoriassa nanoteknologian käyttäminen aivoihin istutettuna voisi hoitaa esimerkiksi kuuroutta, sokeutta, Parkinsonin tautia ynnä muuta. Samalla teknologialla voisi lukea suoraan aivoista ja lähettää tietoa suoraan aivoihin.

Tulevaisuuden piilolinssit:
Myös piilolinsseissä olevat visuaaliset esitykset kuulostavat lähinnä scifi-elokuvalta. Washingtonin yliopiston tutkivat ovat kuitenkin aloittaneet työn ja yrittävät rakentaa piilolinssit, missä on sisäinen mikropiiristö.

Energiaa omasta lämmöstä:
Nanoteknologia voi mahdollistaa myös sen, ettei matkapuhelimen akun loppumista tarvitse enää pelätä, vaan ihminen voi toimia kuin kävelevänä laturina. Nanojohdot voivat palauttaa käyttöön ihmisruumiin lämpöenergian, joka muutetaan sähköiseksi voimaksi. Samalla tekniikalla voidaan muuttaa lämpö sähköksi mistä tahansa lähteestä.

Lähde: Discovery

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.