Onko sinulla Halloween-asu? Nyt on jo kiire

12.10.2011 15:03 - Eeva Rajala

Halloweenia vietetään jälleen lokakuun viimeisenä päivänä. Perinne alkaa vahvistua hiljalleen Suomessakin ja Halloween-asujen myynti on lähtenyt jo käyntiin.

- Muutama viikko sitten alkoi selkeästi olla tosi paljon Halloween-ostajia. Se kiihtyy tietysti koko ajan, mutta selkeästi on jo näkyvissä, naamiaisasuihin erikoistuneen Punanaamio-liikkeen Helsingin myymäläpäällikkö Kreetta Mattila.

Aiempina vuosina muun muassa Lady Gaga ja Johanna Tukiainen ovat olleet suosittuja hahmoja, kun ihmiset ovat tehneet Halloweenin asuvalintoja. Tänä vuonna mitään tiettyä teemaa ei ole vielä näkynyt. Liikkeessä on kyllä aiemmin uumoiltu, mahtaako Michael Jacksonista tulla se tämän Halloweenin juttu.

- Smurffi-teema on muutoin ollut hirveän suosittu. Saa nähdä kantaako se Halloweeniin asti, Mattila jatkaa.

Halloween on saanut koko ajan enemmän jalansijaa Suomessa ja se on näkynyt myös Punanaamiossa.

- Sekä ihmiset kotona järjestävät [Halloween-juhlia] enemmän ja ihan ravintolatkin järjestävät vilkkaammin tänä vuonna. Ehdottomasti on koko ajan kasvussa, myymäläpäällikkö sanoo.

Kilpailut

Uusimmat