Nainen lähti suorittamaan inssiajoa kesken synnytyksen - läpi meni!

01.11.2011 22:00 - Mikko Räsänen

Brittinainen halusi ajokorttia niin kovasti, että lähti suorittamaan kortin tuovaa inssiajoa, vaikka hän oli viimeisillään raskaana ja hänen synnytyksensä oli jo käynnistynyt.

Viimeisillään raskaana ollut Emma French, 20, heräsi aamuyöllä neljältä siihen, että hänen lapsivetensä tulivat ja synnytys käynnistyi. Koska supistuksia tuli kuitenkin harvakseltaan, päätteli Emma, ettei lapsi ollut tulossa aivan heti. Miehensä ihmetykseksi Emma ilmoittikin, että hän ei lähde sairaalaan, vaan kello 8.40 alkavaan inssiajoonsa.

- Kaikki sanoivat, että minun pitäisi lähteä sairaalaan. Olin kuitenkin odottanut ajokoetta niin kauan, että halusin suorittaa sen silloin, French kertoo.

- En kertonut kokeen valvojalle synnytyksestäni, koska hän olisi keskeyttänyt kokeen.

Koe meni läpi, ja kokeen päätteeksi French ajoi sairaalan pihaan. Lapsi syntyi vielä samana iltapäivänä.

- Hoitajat ihmettelivät, miksi sain onnittelukortteja lapsen lisäksi myös ajokortista. Kun kerroin heille ajokokeestani, olivat he järkyttyneitä.

French arvelee, että synnytyksen käynnistyminen ei häirinnyt hänen ajosuoritustaan vaan pikemminkin auttoi häntä suoriutumaan siitä.

- Synnytyksen käynnistymisen ansiosta en ehtinyt hermoilemaan ja jännittämään turhaan ennen ajokoetta.

Kilpailut

Uusimmat