Raamikas tähti: Olen valmis näyttelemään RoboCopia

15.11.2011 08:45 - Eeva Rajala

Muun muassa Kunniattomat paskiaiset -elokuvassa näyttellyt irlantilais-saksalainen näyttelijäkomistus on valmiina ottamaan itselleen elokuvateattereihin palaavan RoboCopin roolin.

Näyttelijä Michael Fassbender itse asiassa jo odottaa, että hänelle lähetettäisiin elokuvan käsikirjoitus. Fassbenderin nimi on ollut spekulaatioissa siitä asti, kun varmistui, että 80-luvun klassikkoelokuvasta tehdään uusi versio. Fassbender korvaisi ilomielin alkuperäisessä elokuvassa RoboCopia näytelleen Paul Wellerin.

- Olen aina avoin. Voisin katsoa käsikirjoitusta, istua ohjaajan kanssa alas ja keskustella. Riippuu miten reagoin käsikirjoitukseen, sitten on valmis mihin vain, Fassbender kertoo Collider-sivustolle.

Fassbenderiä kuitenkin kiehtoisi pukeutua siihen ikoniseen roolipukuun - tosin sitä varmasti hieman parannellaan tulevaan elokuvaan. Mies voikin nyt vain odotella ohjaaja Jose Padilhan soittoa, sillä Padilha on aiemmin kertonut olevansa innoissaan, jos Fassbender saataisiin rooliin.

RoboCop-elokuvia tehtiin aikoinaan kolme kappaletta, mutta uutuuselokuva olisi uusi versio alkuperäisestä elokuvasta. RoboCop-elokuva kertoo poliisista, joka murhataan ja hänestä muokataan rikoksia vastaan taisteleva kyborgi. RoboCop saapuu teattereihin todennäköisesti vuoden 2013 aikana.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat