Uutuuselokuva kiellettiin teattereissa - suosikkinäyttelijä tyrmistyi perusteluista

19.11.2011 09:15 -

X-Men: First Class -elokuvaa tähdittänyt Michael Fassbender ei pelkää esitellä vartaloansa uusimmassa elokuvassaan.

Fassbender on täysin alasti uusimmassa elokuvassaan ja tämän takia elokuvaa ei Yhdysvalloissa esitetä useimmissa teattereissa. Alle 17-vuotiailta kyseinen elokuva on kokonaisuudessaan kielletty.

Shame on elokuva, joka kertoo miehen kamppailusta seksiriippuvuutensa kanssa. Fassbender ihmettelee elokuvan saanutta kieltoa.

- Elokuva käsittelee vakavaa aihetta ja olisin toivonut, että se olisi saanut ansaitsemansa kohtelun myös teattereissa. Haluan myös sanoa, että puolilla ihmisillä on penis ja luultavasti nämä toisetkin ovat sellaisen joskus nähneet, Fassbender kommentoi.

34-vuotias irlantilais-saksalainen näyttelijä on myös valittu GQ-lehden vuoden tulokkaaksi. Komistus on aiemmin näytellyt muun muassa elokuvissa 300 ja Kunniattomat paskiaiset.

Katso Yhdysvalloissa tämän vuoden puolella ensi-iltansa saavan elokuvan traileri alta.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat