Take That -tähti "shokissa musiikkivideoiden seksuaalisuudesta"

23.11.2011 11:15 - Karoliina Kotala

Take That -yhtyeestä tuttu Gary Barlow antaa kritiikkiä musiikkivideoille.

40-vuotias tähti nähdään parhaillaan Brittien X Factor -kilpailun tuomaristossa ja mies onkin kommentoinut kovin sanoin nykyajan musiikkivideokulttuuria. Barlow kertoo olevansa shokissa seksuaalisista liikkeistä, joita jo nuoret teinitytöt esittivät kykykilpailun koelauluissa.

- Musiikkivideot ovat nykypäivänä erittäin seksuaalisia. Kerran halusin kuunnella musiikkia keittiössäni ja avasin televisiosta yhden musiikkikanavista. Minun täytyi kuitenkin sammuttaa televisio, koska video oli niin roisi ja 9-vuotias tyttäreni oli vieressäni, Barlow paasaa.

Brittien X Factor -ohjelma on saanut osakseen tiukkaa palautetta samaista aihetta koskien, sillä viime vuonna ohjelmassa nähdyt Christina Aguileran ja Rihannan roisit esitykset kiukustuttivat katsojat.

Lähde: DailyMail

Kilpailut

Uusimmat