Huippuohjaaja paljastaa: Näin sotaelokuvasta saatiin K-13?

09.12.2011 14:45 - Eeva Rajala

Ohjaaja Steven Spielberg joutui hieman taktikoimaan, jotta sai uudelle sotaelokuvalleen K-13-ikärajan.

Todennäköisesti Suomessa ensi vuoden alkupuolella ensi-iltansa saavan War Horse -elokuvan tarina sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan. Sinänsä kiinnostava valinta tehdä elokuvasta lähes veretön, sillä ensimmäisen maailmansodan uhriluku rintamalla on historian suurin. Spielberg kuitenkin halusi tehdä elokuvasta nuoremmillekin katsojille sopivan.

- Tämän takia elokuvassa ei ole lähes lainkaan verta, Spielberg kertoo Daily Variety -julkaisulle.

Spielberg ei myöskään aiemmin ollut tietoinen, että miljoonia hevosia kuoli neljä vuotta kestäneessä sodassa. Ohjaaja haluaa tuoda esille myös hevosten kärsimät vammat, laiminlyönnin, sairaudet ja aliravitsemuksen, kun koneet syrjäyttivät heidät sodankäynnissä.

- Jotta saisin K-13-ikärajan, vähensimme hevosten tähdittämiä taistelukohtauksia kymmeneen minuuttiin, Spielberg sanoo ja halusi elokuvassa keskittyä enemmän roolihenkilöiden välisiin suhteisiin kuin itse sotimiseen.

Suomessa Sotahevonen-nimellä teattereihin todennäköisesti saapuva elokuva on myös saanut K-13-ikärajan. Katso elokuvan traileri alta:

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat