Tämä elokuva on viime vuoden pahin floppi

02.01.2012 21:15 -

Hollywood Reporter -sivustolla listattiin viime vuonna pahasti flopanneita elokuvia.

Viime vuoden suurin floppi oli Hollywood Reporter -sivun mukaan Disneyn Kohti Marsia -elokuva. Kyseinen elokuva ei kuitenkaan ole ainut, jonka menestys jäi toivotusta.

Useat alla olevista elokuvista ovat saavuttaneet elokuvantekoon käytetyn budjetin, mutta muutama on kuitenkin jäänyt siitä hyvin kauaksi. Elokuvan tuottanut studio on ongelmissa, vaikka olisikin saavuttanut budjetin, sillä siitä ei ole vielä eroteltu markkinointikuluja, eikä myöskään teattereille maksettavia kuluja.

1. Kohti Marsia

Disneyn Kohti Marsia -elokuva ei innostanut ihmisiä saapumaan teattereihin asti. Kyseisen elokuvan budjetti oli lähes 116 miljoonaa, mutta kyseinen elokuva tuotti teattereissa vain 30 miljoonaa euroa.

2. Arthur

Russel Brandin tähdittämä Arthur-elokuvaa oli panostettu lähes 31 miljoonalla eurolla, mutta lipputuloja se ansaitsi vain 35 miljoonaa euroa.

3.Green Lantern

Ryan Reynolsintähdittämä Green Lantern -elokuva ei myöskään tuottanut odotettua summaa. Elokuvan budjetti oli huikeat 154 miljoonaa euroa, mutta se keräsi katsojia teatterissa noin 170 miljoonan euron edestä.

4. Cowboys and Aliens

Bondina tunnetun Daniel Craigin sekä Indiana Jones -elokuvia tähdittäneen Harrison Fordin Cowboys and Alien -elokuvaan panostettiin 163 miljoonalla eurolla. Elokuva tuotti teattereissa 138 miljoonaa euroa.

5. Conan the Barbarian

Jason Momoan tähdittämä Conan the Barbarian -elokuvan budjetti oli noin 70 miljoonaa euroa ja teatterissa kävijämäärillä keräämät tulot olivat vain 37 miljoonaa euroa.

Lähti: Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat