IS: Mertaranta selostaa MM-kisat maksukortin takana - miten käy Suomen pelien?

05.01.2012 08:15 - Eeva Rajala

Yleltä MTV3:lle siirtynyt Antero Mertaranta selostaa tulevat jääkiekon MM-kisat lähes pelkästään maksukortin takana, kertoo Ilta-Sanomat.

MTV3:n ohjelmajohtaja Jorma Sairanen vahvisti asian eilen Ilta-Sanomille. Kisoja vain ilmaiskanavilta seuraavien pettymykseksi Mertsiä kuullaan siis pääasiassa Maikkarin muilla jääkiekkofoorumeilla eli maksullisen Canal+:n kahdella eri kiekkokanavalla. MTV3:lla ja kisojen ajaksi perustettavalla toisella ilmaiskanavalla Mertarannan ääni vain piipahtaa.

- Todennäköisesti häntä kuullaan jonkin verran myös ilmaispuolella, mutta asioiden suunnittelu on kesken. Kysehän ei ole teknisesti monimutkaisesta asiasta, eli meillä on vielä kisojen aikanakin valmiutta nopeisiin liikkeisiin, Sairanen sanoo.

MTV3 ei ole missään vaiheessa luvannutkaan sitä, että Mertaranta selostaisi ilmaiskanaville. Ilta-Sanomien mukaan jääkiekon MM-kisojen ollessa kansallisesti merkittävimpien urheilutapahtumien listalla, MTV3:n on tuotava ilmaiskanaville Suomen ottelut, välierät sekä pronssi- ja kultaottelut.

Todennäköisesti näissä Mertaranta on kuitenkin suuressa osassa äänenä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat