Patrick Swayzen suomensukuinen leski uskoo miehensä haamuun

10.01.2012 10:15 - Eeva Rajala

Suomensukuinen näyttelijä Lisa Niemi uskoo, että hänen edesmennyt näyttelijämiehensä Patrick Swayze seuraa edelleen häntä aaveena.

Lisa Niemi kertoo Access Hollywood Live -uutisohjelmalle olevansa vakuuttunut miehensä läsnäolosta. Hän kertoo saavansa koko ajan merkkejä haamun olemassaolosta. Niemi sanoo, että hän törmää koko ajan sanaan Ghost, mikä on Swayzen menestyselokuvan nimi. Elokuva suomennettiin nimellä Näkymätön rakkaus.

- Olin itse asiassa New Yorkissa mainostamassa uutta kirjaani. Ensimmäisenä päivänä arvatkaa mitä näen joka puolella katua - Ghost-sanan. Se oli todella kummallista, Niemi kertoi.

Tätä "ilmiötä" kuitenkin selittää se, että New Yorkissa on juuri käynnistämässä samaiseen elokuvaan perustuvan musikaalin näytöksen, joten Ghost-musikaalin mainonta on todella näkyvää. Niemi on kuitenkin vakuuttunut, että kyseessä oli merkki hänen mieheltään.

Patrick Swayze menehtyi haimasyöpään syyskuussa vuonna 2009. Niemi on juuri julkaissut aihetta käsittelevän teoksen Worth Fighting For: Love, Loss and Moving Forward.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat