Ohjaajalegendan yllättävä päätös: Jäähyväiset Hollywoodille!

19.01.2012 06:45 - Eeva Rajala

Huippuohjaaja George Lucas on nähtävästi menettänyt kaiken toivonsa suuriin elokuvastudioihin, sillä on päättänyt olla tekemättä Hollywood-elokuvia.

George Lucasin kerrotaan pettyneen suuresti, kun hän oli etsimässä elokuvayhtiöiltä rahoitusta hänen Red Tails -elokuvalleen, ja kaikki kieltäytyivät. Elokuva kertoo toisen maailmansodan Tuskegee-lentäjistä, ja elokuvan koko näyttelijäryhmä oli afroamerikkalainen, mikä jostain syystä todennäköisesti vaikutti rahoitukseen.

Lucas kertoo nyt New York Timesille, ettei hän aio tehdä enää Hollywoodin kassamagneettielokuvia. Omien sanojensa mukaan hän siirtyy siis "eläkkeelle omasta menneisyydestään". Lucas aikookin koko loppuelämänsä tehdä pienempiä ja henkilökohtaisempia elokuvia taideihmisille. Ennen tätä hän tahtoo Red Tails -elokuvallaan todistaa kaikille, että hän pystyy edelleen tekemään elokuvia, joita kaikki haluavat nähdä. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa tällä viikolla.

Lucas kaipaa elokuvalle katsojia myös sen takia, että hänellä on elokuvassa paljon omaa rahaa pelissä - 54 miljoonaa dollaria. Jokainen suuri elokuvastudio oli kieltäytynyt rahoittamasta elokuvaa, ja erään studion johtaja ei tullut edes katsomaan elokuvaa esittelytilaisuuteen.

- Eikö se ole heidän tehtävänsä? Edes nähdä elokuvat? Ei tämä kuitenkaan ole mikään Sundance Film Festival, missä joku nuori tekijä tulee sanomaan, että "Minulla olisi tällainen pieni elokuva, haluatko nähdä", Lucas raivoaa lehdessä.

Vaikka Lucas on nyt päättänyt, ettei tee enää Hollywood-elokuvia, hänellä saattaa kuitenkin olla tekemättä vielä yksi iso projekti. Kyseessä on seuraava Indiana Jones -elokuva.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat