Mikä pettymys! Artistit ihmeissään Oscar-ehdokkuuksista

25.01.2012 09:45 - Eeva Rajala

Oscar-gaalan ehdokkuudet julkaistiin eilen ja etenkin musiikkipiireissä ihmetellään ehdokkuuksien vähäistä määrää.

Parhaan elokuvakappaleen kategoriassa kisaa tänä vuonna vain kaksi kappaletta, kun yleensä ehdokkaiden joukkoon kelpuutetaan neljä tai viisi kappaletta. Tänä vuonna mittaa toisistaan ottavat Rio-animaatioelokuvassa kuultava Real in Rio ja The Muppets -elokuvan kappale Man or Muppet.

Ihmetystä herättää erityisesti se, etteivät esimerkiksi Sir Elton John tai Mary J. Blige ole parhaan kappaleen kategoriassa mukana. Bligen The Living Proof -kappaletta elokuvasta Piiat on kehuttu paljon ja sitä pidettiin yhtenä ennakkosuosikkina. Monet odottivat näkevänsä ehdokkaiden joukossa myös Elton Johnin Hello, Hello -kappaleen animaatioelokuvasta Gnomeo ja Julia. Kategorian ehdokkaiden joukosta puuttuu myös Golden Globe -gaalassa palkittu Madonnan Masterpiece-kappale elokuvasta W.E.

Mary J. Blige ilmoitti pettymyksensä heti ehdokkaiden julkaisun jälkeen Twitterissään.

- Olen niin kiitollinen oikeille faneilleni. Olen surullinen ja tuntuu siltä, että Akatemia haluaa vain ilkeillä. Nimetä nyt vain kaksi ehdokasta viidestä mahdollisesta, Blige ihmetteli.

Kaikista kategorioista suurin ehdokasrohmu oli Martin Scorsesen elokuva Hugo, joka sai yhteensä 11 ehdokkuutta. Oscar-gaala järjestetään 26. helmikuuta. Katso kaikki ehdokkuudet täältä!

Lähde: Billboard

Kilpailut

Uusimmat