Antonio Banderas sai väistyä - Hän on elokuvien uusi Zorro!

20.02.2012 11:45 - Eeva Rajala

Espanjalaistähti Antonio Banderas on tehnyt tilaa nuoremmalle Zorro-näyttelijälle.

Antonio Banderasin suuriin Zorron saappaisiin astuu meksikolaisnäyttelijä Gael Garcia Bernal. Variety-lehden mukaan 33-vuotias Bernal ottaa roolin omakseen elokuvassa Zorro: Reborn, joka vie Zorron tulevaisuuteen.

Viimeksi Zorro nähtiin valkokankailla vuonna 2005 elokuvassa Zorron legenda. Kyseessä oli Antonio Banderasin toinen Zorro-elokuva. Catherine Zeta-Jones on tähdittänyt Banderasin kanssa kahta edellistä elokuvaa, mutta nyt Zorron rakkauden kohdekin muuttuu.

Glenn Gers on tehnyt käsikirjoituksen, mutta elokuvalla ei vielä ole ohjaajaa. Myöskään elokuvan tarinasta ei ole paljastettu muuta kuin, että tarina sijoittuu tulevaisuuteen. Voi siis olla, että elokuvassa seikkailee Zorron poika, joka syntyi edellisessä elokuvassa.

Gael Garcia Bernal on tehnyt runsaasti espanjankielisiä elokuvia, mutta saanut hiljalleen jalansijaa myös englanninkielisistä elokuvista. Hänet muistetaan muun muassa Che Guevaran roolista elokuvassa Moottoripyöräpäiväkirja sekä Pedro Almodóvarin elokuvasta Huono kasvatus. Seuraavaksi hän tähdittää Will Ferrellin kanssa espanjankielistä komediaelokuvaa Casa de mi Padre. Katso hupaisa traileri alta:

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat