Täydelliset naiset -luoja juoni pitkää näyttelijätähden potkuja

08.03.2012 07:15 - Eeva Rajala

Täydelliset naiset -sarjan luoja on paljastanut juonitelleensa näyttelijä Nicollette Sheridanin lähtöä sarjasta jo kuukausia ennen lopullisia potkuja.

Sarjan luoja Marc Cherry todisti eilen oikeudessa, että Nicollette Sheridanin epäammattimainen käytös sarjan kuvauksissa oli yksi tekijä, joka vaikutti hänen päätökseensä saada nainen pois sarjasta. Cherry kertoi oikeudelle, että Sheridanilla oli ongelmia vuorosanojensa kanssa, hän kritisoi vastanäyttelijöitään ja suututti sarjan käsikirjoittajat kommentoimalla huonoja juonen käänteitä.

Cherry kertoi muun muassa tapauksesta, missä Sheridan oli vienyt hänet sivuun kuvauspaikalla, ja haukkunut sarjan päätähteä Teri Hatcheria maailman ilkeimmäksi naiseksi. Tässä vaiheessa oikeudessa istunut Sheridanin asianajaja nousi seisomaan ja esitti vastalauseensa.

Cherry paljasti oikeudessa myös tilanteen, missä Sheridan oli tullut kuvauspaikalla valmistautumatta.

- Hänellä oli viisi tai kuusi repliikkiä kohtauksessa, mutta hän ei osannut niistä yhtäkään kuvauksissa. Eikä tämä ollut ainoa kerta, kun noin tapahtui, Cherry kertoi.
Sheridan pysyy edelleen oman tarinansa takana. Naisen mukaan hän sai potkut sarjasta sen jälkeen, kun hän oli valittanut tv-yhtiön pomoille siitä, että Cherry olil lyönyt häntä. Cherryn version mukaan hän vain demonstroi sarjan erästä kohtausta Sheridanille, eikä oikeasti lyönyt tätä.

Oikeuskäsittely jatkuu, mutta ratkaisua saadaan odottaa todennäköisesti kauan. Hollywood Reporter kertoi aiemmin, että Sheridan voi saada korvauksia maksimissaan 4 miljoonaa dollaria, mikäli potkujen antaminen tuomitaan oikeudessa. Alun perin nainen vaati 20 miljoonaa, mutta tuomari jätti osan syytteistä käsittelemättä.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat