Ups, Täydelliset naiset -sarjasta tehtiin juonipaljastuksia – lue omalla vastuulla!

09.03.2012 10:45 - Eeva Rajala

Yhdysvalloissa käydään parhaillaan oikeustaistelua siitä, potkittiinko näyttelijä Nicollette Sheridan väärin perustein pois Täydelliset naiset -sarjasta. Oikeussalissa kuultiin eilen myös juonipaljastuksia, eli jatka lukemista omalla vastuulla.

Sheridanin roolihahmo tapettiin taannoin pois Täydelliset naiset -sarjasta. Sarjan luojan Marc Cherryn mukaan Sheridan haluttiin pois sarjasta epäammattimaisen käyttäytymisen takia, mutta Sheridanin mukaan potkujen takana on aivan muut syyt.

Eilen sarjan tuottaja teki oikeudessa paljastuksen sarjan tulevasta juonesta. Tulevissa jaksoissa näyttelijä James Dentonin esittämä roolihahmo Mike Delfino kuolee. Hänet siis poistetaan sarjasta. Kyseinen jakso nähdään Yhdysvaltain televisiossa viikonvaihteessa.

Tuottaja George Perkins paljasti asian vahingossa, kun oli eilen oikeudessa todistamassa. Hän oli selittänyt oikeudelle, ettei Sheridanin roolihahmo Edie Britt ole kovin hahmon, joka on tapettu sarjasta pois. Perkins selvensi, että Delfino kohtaa karmean lopun tulevan viikonvaihteen jaksossa.

Ironista tai ei, Delfinoa esittävä Denton oli myös oikeudessa todistamassa, ettei hän ollut mitenkään shokissa siitä, että Sheridanin roolihenkilö päätettiin tappaa pois sarjasta.

- Ihmisiä tapetaan pois sarjoista niin usein, Denton selvensi.

Sheridanin ja sarjan tuotantoportaan välinen oikeustaisto jatkuu seuraavien päivien aikana.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat