Iron Sky -elokuva täynnä irvailua - ketkä ottavat eniten osumia?

28.03.2012 15:45 - Eeva Rajala

Kauan odotettu suomalainen scifi-elokuva Iron Sky saa ensi-iltansa ensi viikolla. Elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola valottaa Voicelle, kenelle kaikille elokuvassa irvaillaan.

- Minun ajatuksenani on koko ajan ollut ottaa irvailtavaksi kaikki mahdolliset tahot, mitä nyt voi olla. Maailmanpolitiikka ylipäätään on mielestäni hauska kenttä, että sinne voi tehdä aika ronskiakin huumoria, Vuorensola kertoo.

Ohjaajan mukaan "jenkit" ottavat elokuvassa eniten osumaa, mutta Vuorensolan mukaan ne myös kestävät sen.

- Ne ottavat vähän osumaa ja ihan asiallisesti. Mutta koko ajan on ollut ajatuksena se, ettei kuitenkaan mennä tahdittomuuksiin. Kun tehdään tällaista elokuvaa natseista ja vakavasta aiheesta, niin komedian tekeminen siitä vaatii sen, että pitää tietää tarkkaan, missä kohtaa mennään liian pitkälle, ohjaaja jatkaa.

Iron Sky saa ensi-iltansa ensi viikon keskiviikkona. Elokuvassa natsit ovat paenneet vuonna 1945 kuuhun, ja vuonna 2018 he palaavat takaisin kosto mielessään. Kuun pimeälle puolelle rakennetussa tukikohdassaan natsit ovat valmistelleet Neljännen Valtakunnan paluuta Maahan jo 70 vuoden ajan. Natsien saapuessa maahan asiat alkavat riistäytyä käsistä. Katso elokuvan traileri alta:

Kilpailut

Uusimmat