Mannerheim lähes haudattu – miten käy Markus Selinin seuraavan suurprojektin?

02.04.2012 08:15 - Eeva Rajala

Viikonvaihteen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä kerrotaan, että Mannerheim-elokuva uhkaa jäädä vain haaveeksi. Samalla tuottaja Markus Selin paljasti uuden suurprojektinsa, jota kommentoi päivän Iltalehdessä.

Markus Selin suunnittelee seuraavaksi Kalevala-trilogiaa. Projektin kanssa on pelattu hiljaa jo ainakin neljä vuotta.

- Asia on pysynyt salaisuutena, koska elokuvasta ei ole ollut mitään kerrottavaa. Eikä oikeastaan ole vieläkään, Selin kertoo lehdessä.

Kovat tappiot aiheuttanut Mannerheim-elokuva on tuonut miehelle viisautta, eikä sen takia Kalevala-trilogian kanssa pidetä turhaa kiirettä. Selin uskoo, että valkokangasversion myötä Kalevala saattaa saada uudenlaista arvostusta ja nostetta, kuten kävi J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta -trilogialle elokuvien myötä.

Vaikka Kalevala-trilogia pohjautuukin kansalliseepoksemme, ei ole varmaa, että elokuvatrilogia tehtäisiin Suomessa tai siinä puhuttaisiin Suomea. Selinin mukaan käsikirjoitusten valmistuttua lähdetään etsimään rahoitusta ulkomailta, jonka jälkeen päätetään, lähdetäänkö projektia tekemään tosissaan.

- Ja jos projekti joskus lähtee eteenpäin, ensimmäinen ratkaistava asia on kuvauskieli. Sitä ei ole päätetty vielä, Selin jatkaa Iltalehdessä.

Helsingin Sanomien mukaan Selin on menettänyt Mannerheim-projektin takia jo neljä miljoonaa euroa ja kaikkein tärkeimmät ystävänsä. Mannerheim on siis lähellä kaatua lopullisesti, vaikkei Selin sitä suostu myöntämään. Mihail Gorbatsovin nimeä kantava venäläissäätiö on lupaillut järjestää rahoitusta, ja kyseessä taitaa olla viimeinen oljenkorsi.

Lähde: Iltalehti, Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat