Merkittävä suomalaiskirja päätymässä scifi-ohjaajan käsiin?

04.04.2012 13:45 - Eeva Rajala

Iron Sky -elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola haaveilee tekevänsä yhdestä suuresta suomalaisesta kirjasta elokuvan. 

Vuorensola haaveilee tekevänsä uuden elokuvan Mika Waltarin suurteoksesta Sinuhe egyptiläinen

- Suomalaisia suurteoksia löytyy ja Sinuhe on yksi niistä. Siitä on tehty elokuva 50-luvulla, ja se voisi ansaita remaken jonain päivänä, Vuorensola pohtii Voicelle.

Kirjasta tehtiin Yhdysvalloissa draamaelokuva vuonna 1954. Ohjaajana toimi Michael Curtiz

Vuorensolan mukaan Sinuhe kiehtoo häntä kenties sen takia, että kyseessä on ensimmäinen kirja, jonka hän luki kokonaan. Tähän päivään mennessä mies on lukenut teoksen neljä tai viisi kertaa. 

- Se on yksinkertaisesti niin valtavan eeppinen. Rakastan sitä. Egypti on totta kai kiinnostava. Tykkään siitä, että se on niin kansainvälinen. Siinä ei ole mitään, mikä sitoisi sitä liikaa. Siinä on niin kansainvälinen aihe ja kansainväliset teemat ja aivan mielettömän mielenkiintoinen päähenkilö, Vuorensola selventää. 

Vuorensola haluaa kuitenkin alleviivata, ettei hänellä ole vielä työn alla kyseistä projektia, vaan se on haaveena, jonka voi toteuttaa joskus vuosien, vuosien kuluttua, kun Vuorensola on omien sanojensa mukaan elokuvamaailmassa "tosi kova jätkä."

Vuorensola kertoi Voicelle myös haaveilleensa aikoinaan Kalevala-trilogian tekemisestä, mutta tuottaja Markus Selin ehti ensin. Vuorensola haluaisi tehdä tulevaisuudessa myös kansainväliseen levitykseen päätyvän scifi-sarjan

Suomalaisohjaajan kauan odotettu scifi-elokuvan Iron Sky saa ensi-iltansa tänään. Katso elokuvan traileri alta:

Kilpailut

Uusimmat