Näistä suomalaisjulkkiksista olisi voinut tulla laulajia - tai ehkä ei

17.05.2012 13:38 - Mikko Räsänen

YouTuben kätköistä löytyy monen suomalaisjulkkiksen laulu-uran debyyttisuoritus. Monelle ensimmäinen levytys on myös jäänyt viimeiseksi.

Sini Laisma ja Tiina Häkämies (nyk. Nummenmaa) kokeilivat laulu-uraa 90-luvulla taiteilijanimellä Pets. Koska laulukieleksi valittiin englanti, oli kaksikon tähtäin ilmeisesti jopa kansainvälisillä markkinoilla. Tun puolesta puhuu sekin, että Run Baby Run -musiikkivideoonkin panostettiin niin paljon, että siinä käytettiin tietokoneanimaatiota. Tanssikoreografin palkkaaminen sen sijaan taisi unohtua. Pets pysyi kuitenkin koossa yli kaksi vuotta ja keikkailikin ahkerasti.

Kansanedustaja Jaana Pelkonen tuli 90-luvulla tunnetuksi Tilt!-ohjelman juontajana. Tilt!-vuosiin ajoittuu myös pilke silmässä tehty Jaanan debyyttilevytys Jaana Pelkonen. Jaanan tavoitteena ei kuitenkaan ollut muusikon ura, vaan kappale tehtiin hyväntekeväisyystarkoituksessa.

Tv-toimittaja Susanne Päivärinta sen sijaan yritti vakavissaan laulu-uraa. Hän julkaisi vuonna 2004 iskelmäsinglen Vietä kaunis elämä. Single ei tullut kauppoihin, vaan jaettiin promoina vain radioille. Ilmeisesti radiosoiton määrä ei tyydyttänyt singlen tehnyttä Edel-levy-yhtiötä, koska suunnitteilla ollutta albumia ei koskaan tehty.

Maria Guzenina-Richardson ja Jörn Donner eivät tule ensimmäisinä mieleen duettoparia valitessa. Vuonna 2002 kaksikko kuitenkin levytti yhdessä hyväntekeväisyyskappaleen, josta ei seksikkyyttä puutu.

Maria! -ohjelmasta tuttu Diana Ball yritti vakavissaan siirtyä musiikkimaailmaan. Diana teki Juliet Hornetin kanssa kappaleen Mr. Strangelove, jolla he yrittivät päästä euroviisuihin Suomea edustamaan. Kappaleen kuunneltuaan useimmat ovat varmaan sitä mieltä, että onneksi duon suunnitelma ei toteutunut.

Arvi Lind ei Hyviä uutisia -kappaleessaan laulanut, vaan hän teki sitä, minkä parhaiten osaa - luki uutisia. Kappale oli mukana vuoden 2002 hyväntekeväisyyslevyllä ja nousi radiohitiksi.

Martina Aitolehti luo nyt uraa pop-/dancelaulajana. Hänen kotisivuillaan kerrotaan, että vuosi sitten ilmestynyt 9 Digits oli hänen esikoissinglensä. Sivuilla unohdetaan, ehkä tahallisesti, että Martina levytti jo pari vuotta aikaisemmin Marika Fingerroosin kanssa nimellä Salarakkaat. Joululevyltä löytyi muun muassa alla kuultavissa oleva Salajoulu.

Kilpailut

Uusimmat