Tom Cruisella liian kuuma elokuvakohtaus - leikattiin pois!

07.06.2012 09:15 - Eeva Rajala

Rock Of Ages -musikaalielokuvan ohjaaja joutui poistamaan elokuvasta seksikkäitä kohtauksia, sillä ne olisivat olleet naiskatsojille liikaa.

Tom Cruise esittää elokuvassa hyvin seksuaalista, ikääntyvää rocktähteä Stacee Jaxxia. Elokuvassa oli tarkoitus olla hyvin kuuma sylitanssikohtaus Cruisen ja elokuvan nuoren tähden Julianne Houghin roolihahmojen välillä, mutta ohjaaja Adam Shankman päätti poistaa kohtauksen.

Syynä oli se, että Rock Of Ages -elokuvan testiyleisö oli reagoinut kyseiseen kohtaukseen hyvin negatiivisesti. Nuorta laulajalupausta Sherrie Christiania elokuvassa näyttelevän Julianne Houghin mukaan kohtaus taisi olla liian kuuma naiskatsojille.

- Tahtoisin kutsua kohtausta musikaaliseksi sylitanssiksi, missä laulamme ja tanssimme. Se poistettiin elokuvasta, sillä näköjään äidit eivät pitäneet roolihahmostani sen jälkeen. Se oli liian kuuma, seksikäs ja eroottinen, Hough kertoo Live! With Kelly -ohjelman haastattelussa.

Hough ei ole kuitenkin harmissaan kohtauksen poistamisesta, sillä voi silti sanoa kaikille antaneensa Tom Cruiselle seksikkään sylitanssin. Seksikäs sylitanssi päätyy ohjaajan mukaan myös elokuvan dvd:lle director's cut -versioon.

Sylitanssi ei kuitenkaan ollut ainoa seksikäs kohtaus Rock Of Ages -elokuvassa, joten katsojille varmasti riittää tarpeeksi kuumia kohtauksia, kun elokuva saa ensi-iltansa 29. kesäkuuta. Katso elokuvan traileri alta:

Lähde: Contacmusic

Kilpailut

Uusimmat