Jenkkiohjaaja yllättyi: Elokuvassani fanitetaan suomalaistähteä!

13.06.2012 14:15 - Eeva Rajala

Amerikkalaisohjaaja Adam Shankman yllättyi täysin kuultuaan, että suomalaisrokkarin kasvot näkyvät hänen Rock Of Ages -elokuvassaan.

Uutisoimme eilen, että suomalaisetkin elokuvan katsojat voivat bongata elokuvasta Michael Monroen kasvot. Elokuvassa on kohtaus, missä nuoren päähenkilön huoneen seinällä komeilee Michael Monroen Not Fakin' It -sooloalbumin kansi suurena tauluna. Elokuvan ohjaajalle tämä kuitenkin tuli täytenä yllätyksenä.

- Kuka hän oli, missä yhtyeessä hän olikaan? En tiennyt, kuka kuvassa oli, ohjaaja Adam Shankman kysyi häkeltyneenä Voicen toimittajalta haastattelutilanteessa.

Ohjaaja painotti sitä, että tällaisten kuva-asioiden kanssa oltiin elokuvan kohdalla hyvin tarkkoja, ettei myöhemmin nähdä ketään oikeudessa. Michael Monroen puolelta oltiin tietoisia siitä, että kuvaa käytetään elokuvassa. Tosin heille on tullut tieto siitä, että ohjaaja olisi rakastunut kyseiseen kuvaan.

- Elokuvastudio otti meihin yhteyttä reilu vuosi sitten ja pyysi saada kuvia elokuvan kuvaamalta ajanjaksolta. Viime elokuussa saimme sitten tiedon, että Not Fakin' It -kansi tulee elokuvaan mukaan! Elokuvan ohjaaja kuulemma suorastaan rakasti kansikuvaa, Michael Monroen edustaja Virpi Immonen Backstage Alliancelta kertoo.

Tiesi ohjaaja sitten kuvasta eilistä ennen tai ei, pääasia on, että suomalaisrokkarille on annettu hänen ansaitsemansa paikka 80-luvun rokkia sisältävässä musikaalielokuvassa. Vielä, kun elokuvassa olisi mukana Michael Monroen musiikkia.

Tom Cruisen, Catherine Zeta-Jonesin ja Russell Brandin tähdittämä Rock Of Ages -elokuva saa ensi-iltansa 29. kesäkuuta. Katso elokuvan traileri alta:

Kilpailut

Uusimmat