Alanis Morissette on edelleen yhtä säteilevä - katso

23.07.2012 12:45 - Karoliina Kotala

Laulajatar Alanis Morrissette on useamman vuoden hiljaiselon jälkeen jälleen aktivoitunut.

38-vuotias kanadalaislaulaja-lauluntekijä ponnahti musiikkimaailman huipulle vuonna 1995 Jagged Little Pill -albumillaan. Nainen on sittemmin julkaissut muun muassa vuonna 1998 ilmestyneen Supposed Former Infatuation Junkie -levyn, vuonna 2002 ilmestyneen Under Rug Swept -levyn, vuonna 2004 ilmestyneen So-Called Chaos -levyn ja vuonna 2008 Flavors of Entanglement -levyn. Vuonna 2010 avioitunut ja lapsen synnyttänyt tähti julkaisee tulevan Havoc and Bright Lights -levynsä kuluvan vuoden elokuussa.

Pitkistä kutreistaan tunnettu Morrisette ilahdutti fanejaan esiintymällä viikonloppuna Roomassa. Edelleen säteilevältä näyttävä laulajatar ei ole juurikaan muuttunut tyyliltään, eikä naisen esiintymisestä näytä edelleenkään puuttuvaan energiaa.

Alla tulevalla levyllä kuultava Guardian-kappale.

Kilpailut

Uusimmat