Miljoonia myynyt kasarirokkari suunnittelee elämäkertaelokuvaa

30.07.2012 07:45 - Eeva Rajala

Tosi-tv-sarjassa uutta rakkautta etsinyt kasarirokkari tahtoo nyt oman elokuvan.

Poison-yhtyeessä vaikuttava Bret Michaels suunnittelee suuren budjetin elämäkertaelokuvaa itsestään. Michaels kertoo The Columbus Dispatch -lehdelle, että elokuva alkaisi hänen lapsuudestaan Pittsburghissa. Sen jälkeen käydään nuoruusvuodet ja erilaisen bändiviritelmät läpi, ennen kuin päästään Poisonin menestykseen.

Elokuvassa kerrotaan myös Michaelsin heikentyneestä terveydestä, hänen saamasta ja lähes kohtalokkaasta aivoverenvuodosta, sekä viime vuonna suoritetusta sydänleikkauksesta.

- Haluan kertoa koko tarinan. Nykyään rockelokuvat menevät kaikki överiksi. Haluan tehdä ihmisille Bret Michaelsin elokuvan, mistä ihmiset näkevät että elämäni on virheistä johtuvaa komiikkaa, Michaels sanoo lehdelle.

Michaels - jolla on elokuvatuotantoyhtiö yhdessä Charlie Sheenin kanssa - toivoo suunniteltavan elokuvan auttavan myös niitä ihmisiä, jotka taistelevat erilaisten riippuvuuksien kanssa ja joilla on samanlaisia terveysongelmia kuin hänellä.

- Haluan myös näyttää faneilleni, miten päästä yli sellaisista ongelmista, jotka ovat useimmille ihmisille liikaa,

Vielä ei ole tietoa, millaisella ryhmällä elokuvaa aiotaan tehdä ja koska se saa ensi-iltansa.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat