IS: Vesa Keskinen: Frederik petti minut

01.08.2012 08:15 - Eeva Rajala

Eilen MTV3:lla nähtiin Karavaanarit-ohjelman jakson, missä nähtiin kyläkauppias Vesa Keskisen ja laulaja Frederikin välienselvittelyä viime kesältä. Keskinen kertoo Ilta-Sanomissa, että Frederik valehteli hänelle.

Kahnaus sai alkunsa, kun Keskinen oli piilopirtillään viettämässä kavereidensa kanssa iltaa. Frederik oli kesken kaiken soittanut ja kysynyt, voisiko Keskinen majoittaa hänet. Keskinen oli suostunut ja neuvonut tien piilopirtilleen.

- Noin tunnin kuluttua Reetun soitosta kuului auton ääntä. Menin avaamaan oven ja kuvausryhmä syöksyi sisään...Menin hämilleni. Ohjelmastakin näkee, että olimme ehtineet nauttia alkoholia aika tavalla. Siinä tilanteessa en päästäisi kuvausryhmää paikalle, Keskinen muistelee.

Keskinen oli yrittänyt tämän jälkeen ystävällisesti saada kameraryhmää poistumaan. Kyläkauppias oli harkinnut jopa syytteen nostamista, mutta ei sitten ryhtynytkään toimiin.

- Kukaan ei ole koskaan pettänyt minua näin pahasti. Frederik valehteli minulle, että hän tulee yksin, Keskinen kertoo.

Frederikin mukaan Keskinen oli ollut huppelissa ja riidan syy oli väärinkäsitys.

- Soitin hänelle kolmeen otteeseen, että olen tulossa kuvausryhmän kanssa. Ehkä hänelle jäi epäselväksi, mikä se ryhmä on, Reetu kertoo Ilta-Sanomissa.

Kaksikko on kuitenkin jo sopinut viime kesän kahnauksensa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat