Uusi Rölli-elokuva vilisee tähtiä

01.08.2012 17:45 - Rea Tallgren

Ensi vuoden alussa ensi-iltansa saava Rölli ja Kultainen Avain -elokuva on täynnä tuttuja naamoja.

Legendaarinen Allu Tuppurainen palaa elokuvassa Röllin rooliin. Muissa päärooleissa nähdään muun muassa Krista Kosonen, Mikko Leppilampi, Jarkko Niemi, Turkka Mastomäki, Iina Kuustonen, Ville Haapasalo ja Mikko Kuustonen. Elokuvan ohjauksesta vastaa Taavi Vartia.

- Yhdessä Allu Tuppuraisen kanssa olemme jo muutaman vuoden ajan pyöritelleet ajatusta Röllin uudesta seikkailuelokuvasta, jossa vanha Rölli kertoisi elämäntarinaansa. Taavi Vartia tarttui ideaan ja kirjoitti käsikirjoituksen, jonka hän nyt ohjaa elokuvaksi. Mukana on nyt monta huikeaa kertomusta Röllin pitkän elämänsä varrelta, syntymästä varttuneeseen ikään asti, kertoo elokuvan tuottaja Marko Röhr.

Elokuvan ensi-ilta on 1.2.2013.

Kilpailut

Uusimmat