Juhana Helmenkalastaja, leikkaisitko MM-viiksesi Diilin takia?

15.08.2012 08:15 - Mikko Räsänen

Juhana Helmenkalastaja osallistuu Diilin toista kertaa. Edellisen osallistumisensa jälkeen hän on kasvattanut viikset, joilla on voittanut maailmanmestaruuden.

Juhana Helmenkalasta tietää Julkkis-Diiliin osallistuessaan, mihin on ryhtymässä, sillä hän osallistui Suomen ensimmäiseen Diiliin vuonna 2005. Viime vuosina Helmenkalastajaa ei ole juuri julkisuudessa näkynyt. Harvinainen poikkeus tuli vuosi sitten, sillä tuolloin Helmenkalastaja osallistui Norjassa järjestettyihin viiksien kasvatuksen MM-kilpailuihin. Hän voitti Dali-viiksien sarjan maailmanmestaruuden.

Eilen Julkkis-Diilin kilpailijaesittelyssä huomasi heti, että kolme vuotta kestänyt kasvatusprojekti jatkuu yhä ja viikset ovat jo todella pitkät.

Olisitko valmis leikkaamaan viiksesi, jos joukkuetehtävän voitto Diilissä olisi kiinni?

- En, ellen saa viiksilleni samanlaista vakuutusta kuin mikä David Beckhamilla on jalalleen. Eli jos leikkaan viikseni, saan sata tuhatta euroa vakuutusrahoja, mitkä voin puolestaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, hän miettii.

Juhana Helmenkalastaja kerää Julkkis-Diilissä rahaa Veikko ja Lahja Hurstin Laupeuden Työ ry -avustusjärjestölle.

Kilpailut

Uusimmat