Reality-pariskunta: Oma ohjelma on kuin terapiaa

26.08.2012 14:15 - Rea Tallgren

Jonas Brothers -yhtyeen Kevin ja hänen vaimonsa Dani ovat päästäneet kamerat seuraamaan elämänsä jokaista aspektia.

Married to Jonas -sarjan ensimmäinen jakso näki päivänvalon viime sunnuntaina Amerikassa. Sarja seuraa hiljattain avioituneiden Danin ja Kevinin arkea. Kevin kertoi Ryan Seacrestille miehen AT40-ohjelmassa, ettei ohjelmaan mukaan lähteminen ollut helppo päätös.

- Ei tällaisia asioita kuulu päättää heppoisin perustein. Meidän piti miettiä asiaa joka kantilta, mies selitti.

Nuoripari ei ole kuitenkaan katunut sarjaan mukaan lähtemistä.

- Se, että kamerat ovat läsnä koko ajan on oikeastaan aika terapeuttista. Parisuhteessa tulee helposti lakaistua jotkut asiat maton alle, mutta me emme voi tehdä niin, koska kaikki tulee kuitenkin uudestaan pinnalle ohjelmassamme. Asiat on pakko puhua ja käsitellä läpi, Kevin pohti.

Ryan Seacrestin luotsaama AT40 tulee Voicelta aina sunnuntaisin klo 18 alkaen.

Kilpailut

Uusimmat